Nosta katseesi ylös aurinkoon :)

En tiie millo viimeeks oon hymyilly ihan ilman teeskentelyä, mutta tänään sekin sitten pitkästä aikaa tapahtu :) En ees tiie miks mut tiien et se oli aitoa ja vielki hymyilyttää iha vitusti enkä yhtää tiie miks. En ees muistanu et se on näin kivaa olla ees vähän aikaa ihan aidosti onnellinen :)

Nosta katseesi ylös aurinkoon/   

ja vaik se laskeekin/

ni silti valmis oo/

Odottamaan et se nousee taas uudestaan/

Nosta katseesi ylös aurinkoon/

ja vaik se laskeekin/

ni silti valmis oo/

Odottamaan et se nousee taas uudestaan/

What hurt's most

Kun olisit valmis tekemään ihan mitä tahansa ihan milloin tahansa toisen puolesta, kohtaamaan suurimmatkin pelkosi ja jopa valmis kuolemaan vain että hän saisi elää. Hänen tarpeensa ovat omiesi edellä ja et ole ikinä välittänyt mistään muusta yhtä paljon kuin hänestä miksi tätä tunnetta kutsutaan... aivan rakkaudeksi, niin suurta tunnetta ei maailmassa ole kuin rakkaus ja rakastetuksi tuleminen. On olemassa myös toinen yhtä voimakas tunne kuin rakkaus. Se että rakkaus, lämpö, välittäminen ja uhrautuminen ovat vain yksipuoleisia tunteita se tunne kun rakastat toista ilman vastakaikua. Se tappaa sisältä hitaasti ja tuskallisesti ja on yhtä voimakas tunne kuin rakkaus. Mikään ei satu yhtä paljon.

How blind people really are?

-Moi :)

-Moiii

-Mitä kuuluu??

-Hyvää :) sulle?

Miks kaikki keskustelut alkaa aina valheilla. Ainakin mä valehtelen joka päivä ihan sinisilmäisenä ja viattomana. Kun joku kysyy mitä kuuluu? vastaan automaattisesti hyvää ja väännän vielä tekohymyn päälle. Tai jos joku kysyy että, onko kaikki hyvin? vastaus kuuluu on tietty. Mitäs sun kädelle on tapahtunu, miks se on paketissa? Joo kaaduin eilen portaissa tai jotain vastaavaa paskaa.

Olisinkohan mulla vielä joku päivä rohkeutta sanoa "Joo käteni on paketissa koska purin eilen ahdistusta, pelkoa, itse inhoa." "Tai ei, kaikki ei ole kunnossa, en jaksa enää uskoa huomiseen ja liekki sisälläni on sammumassa." Mutta kuka muka oikeasti haluaisi kuunnella ei ketään oikeasti kiinnosta mikä mulla on tai miltä musta tuntuu.

Ja taas joudun tähän samaan kierteeseen, tyydyn esittämään vahvaa ja koitan kestää kaiken yksin. Ei olisi kannattanut heti alussa alkaa valehtelemaan sillä jokupäivä tajuaa että tätä kovaa maailmaa ei vain kestä yksin jos aina kompastuu jokaiseen kuoppaan tai tippuu aina rotkon pohjalle. Totuushan on selvä et pääse pois rotkon pohjalta jos joku ei heitä sinulle pelastavaa köyttä.

It's the living what's killing me!

Masennus on samanlaista kuin vetäisi tumman verhon silmiensä eteen ja katselisi maailmaa täysin mustavalkoisena. Kaikki menee utuiseksi ja itseään ei voi enää hallita. Tuntuu ettei toivoa ole eikä tulevaisuutta voi edes ajatella koska ajatukset ovat niin utuisia ettei niiden läpi näe. Luovuttaminen tuntuu ainoalta vaihtoehdolta...

Se joka leikin aloittaa, se leikin kestäköön on tapana sanoa. Tiedättekö sen tunteen, kun joka puolelle sattuu vaikkei oikeasti satu minnekään? Se henkinen kipu on vallannut jokaisen ruumiinosan ja leikkii niillä kuin lapsi nukeillaan. Se saartaa ajatukset väärille teille ja ohjaa kädet silittämään veitsen terää. Se siirtää terän pakosti ranteelle ja rakastaa sitä tunnetta, kun pienestä viillosta valuu punaisia pisaroita pitkin kättä. Se kipu on niin suunnaton, että kokoaa kaikki ajatukset yhdeksi kasaksi, selvittää niiden umpisolmun ja kaikki keskittyy vain kipuun ranteessa.

Olivatpa ne arvet sitten syviä ja näkyviä tai pieniä ja huomaamattomia vain sinä itse olet se ainoa joka tietää menneisyytensä. Toiset ovat ylpeitä, toiset häpeävät. Ylpeys johtuu usein siitä, miten on pystynyt lopettamaan. Viiltely on kuin huume, jota tarvitsee aina vain enemmän ja enemmän. Kun sen lopettaa, miettii, että miksi koskaan tekikään niin ja seuraavassa hetkessä tajuaa sen veitsenterän olevan taas verinen, kierre jatkuu jatkumistaan. Häpeä taas siitä, että oli koskaan niin heikko, että edes kuvitteli sen olevan ratkaisu mihinkään. Ei se paha olo oikeasti sitä punaista vanaa pitkin valu ulos, eikä se kivun keskittäminen ole koskaan ikuista. Yhden viillon jälkeen kaikki voi olla ohi...

 

Do I need to shout that you could here me?Do I need to bleed that you could see me?

Mitä enää voi ees tehdä kun tuntuu näin pahalta. Mihin ja kenen luo voi mennä turvaan kun haluis vaan yhä enemmän satuttaa itteensä???  Mitä tehdä kun on pahasti eksyksissä eikä valoa näy missään...

 

Jos ihan kokemuksella puhun olin pari vuotta sitten aivan pohjalla, en jaksanut enää edes itkeä nukuin vain päivästä toiseen. En jaksanut edes miettiä enää kunnolla, mutta jossain utuisten ja hämärien ajatuksieni pohjalla tiesin odottavani sitä auttavaa kättä joka pelastaisi minut.

Sitä ei kuitenkaan ikinä tullut ja kesti kauan ennen kuin tajusin, että on vaan pakko selvitä yksin. Nousin ylös omin avuin ja olen ihan helvetin ylpeä, että pystyin siihen, silti se jätti minuun ikuiset arvet, ja tiedän etten siihen enää toista kertaa pysty. Nykyään elämäni on alkanut taas mennä huononpaan suuntaan ja pelkään joutuvani takaisin pohjalle, ennen sitä koitan löytää jonkun jonka apuun voisin aina luottaa ja jonkun joka ottaisi minut siipiensä alle suojaan kaikelta pahalta. Koska tiedän etten pysty pelastamaan itseäni toista kertaa.

Why I have This need to hurt myself

Miksi satuttaa itseensä, eikö elämä muutenkin oo jo tarpeeks rankkaa? Mikä veressä on niin kiehtovaa.  Jotkut sanovat että viiltely on avunhuuto tai että ovat siihen koukussa jotkut haluavat oikeasti satuttaa tai rankaista itseään, kaikki noi tuntuu sopivan muhun mut eniten ehkä haluan saada tasapainoo siihen mitä tunnen sisällä et kipu olisi tasapainossa sekä ulkokuoressa että sisällä. Voi kuullostaa oudolta tai joltain fuckin teiniangstilta, mutta eihän se sitä ole eihän?

Neemu feat Sana-Usko

meikä seuraa maailmaa sivusta vedän hupun päähä ku muut kiljuu riemusta/
herkkä tyttö, vaik esitänkin kovempaa/
rankka elämä ulkokuoren kovettaa/
menettänyt paljon, saanut sitä enemmän/
kohtalo sen määrittelee mitä minä menetän/
mä uskon siihen, se antaa voimii/
vaik välil epäonnistuukin kaikki mitä koitin/
se on elämää, ei sen enempää/
hyvä onni loppuelämää oo kenelkään/
pitää uskoo itseensä, uskoa parempaa/
uskoo et aurinko viel paistaa, vaik nyt paleltaa/
ja vaik menee päi seinii, kaikki selvii/
jaksaa vaa luottaa ja uskoo unelmii/
mut on lyöty, mut jaksan silti yrittää/
vaik ei meist kukaa selvii tääl yksinää/

Please help me get trough this nightmare

Taas näin painajaisen, sen sama painajaisen minkä nään aina

Oon tyhjässä huoneessa ja kaikki tärkeät ihmiset ovat ympärilläni, sitten kaikki ne tärkeät ihmiset katoaa ja jään yksin tyhjään huoneeseen. Lysähdän maahan ja tuntuu että se vetää puoleensa, olen liian heikko noustakseni ylös, päässä jyskyttää ja koitan yhä uudelleen ja uudelleen nousta ylös en vain millään pääse.

 Kun herään poskellani on kyyneliä, alan miettiä mitä jos oikeasti kaikkein tärkeimmät ihmiset katoaisivat ja jäisin ihan yksin paskaan elämääni. Silloin en oikeasti jaksaisi nousta ylös. Ja nyt sen vasta tajusin, että menetys on pahin pelkoni...

My first blog

Ekakski tää blogi ei kerro mun elämästä vaan kirjotan aina kaikkee mitä mun päässä nyt sattuukaan pyörii. Enkä mä oikein tiedä miten alottaa. Tää on mun eka blogi ikinä, eikä mulla oo mitään kokemusta tälläsestä. Oon kuiteski jo pitkää halunnu purkaa kaikkii ajatuksiani ulos, ja blogi on aina ollu mielessä:)

eli mun elämä ei oo ollu ihan mitään ruusuilla tanssimista, ainankaan omasta mielestäni.Tiien että muilla on pahempiakin ongelmia, mut jos oon tässä parin vuoden aikana mitään oppinu niin sen että kenelläkään ei oo helppoa.

Opin ehkä vielä joskus kestämään paremmin sen paskan mitä mun päälle heitetään,isolla lapiolla.